Pohjois-Intian seikkailut osa 2

Hahaa ja pitkaa kielta kaikille jotka olivat varmoja, etten saa kirjoitettua osa kakkosta! Mutta eihan se venynyt kuin tanne Intian reissumme viimeiseen iltaan (kuin myos osa mun ja Aliisan korteista, luonnollisestikin). Kohta on suunnitelmissa lahtea viimeiselle illalliselle Delhi Darbarin notkuviin poytiin ja ainakin mun ja Ainon tarkoituksena on massata kanaa kuin barbaarit konsanaan.
Lahtofiilikset on, no.. Toisaalta huipussaan siita, etta paasee joulun viettoon kotiin. Toisaalta voiko kukaan olettaa etta hihkuisimme riemusta paluusta kylmyyteen, harmauteen ja arkeen. Ehkapa arki tuntuisi silti hieman erilaiselta kaiken taalla kokemamme jalkeen. Sita toivomme, mutta kuinka todennakoista se sitten on..:D Voin ainakin omakohtaisesti sanoa ajallisesti yhta pitkan Espanjan matkani jalkeen, etta aika nopeaa se kaikki taas heittaa paalle. Vaikka en ollut kuin viikon Suomessa ennen Intiaan lahtoa!

Nyt kuitenkin muistin pikakelaus taakse Delhin paiviin. Aino jo kirjoittikin luksusjunamatkastamme, jonka aikana saimme kasityksen oman napamme venyvyysrajoista. Ja siita miksi intialainen keskiluokka on pyoreampaa sorttia. Jotain on jo kerrottu meidan Delhin tukikohdasta, eli Kavitan ja Sonnyn kodista. Taman sydamellisen pariskunnan pojat eli Aliisan koulukaverit saapuivat Delhiin joitakin paivia sen jalkeen, kun me olimme jatkaneet matkaamme etelaan. Harmittava ristiinmeno! Siita johtuen saimme kuitenkin nukkua heidan sangyissaan, jotka olivat luksuksisimmat sangyt koko matkallamme.
Valtavan kokoinen Intian paakaupunki Delhi+muutama paiva aikaa= huono yhdistelma. Lopputulos: Istumista autossa ja santailya paikasta toiseen. Oli mielettoman hienoa, etta saatiin "lainata" Kavitan ja Sonnyn autokuskia kaikiksi paiviksi, jotka vietimme Delhissa. Sen ansiosta emme joutuneet kayttamaan aikaa ja energiaa rikhsojen metsastykseen ja niihin sulloutumiseen, vaan keskityimme muun muassa Lootustemppelin ihailemiseen. Tama kauniin valkoinen ja yksinkertainen bahaitemppeli lumosi meidat taysin. Sisalta se oli rauhoittava ja seesteinen olo valtasi meidat vain siella hiljaa istuessamme. Ulkopuoli vangitsi visuaalisesti niin, etta loimme pitkia viimeisia katseita viela monta kertaa ennen alueelta poistumista ja sen jalkeenkin autosta kuikuillen.

Olipa myos toinenkin valkoinen rakennus, joka sai meidat hurmattua. Halusimme kayda omin silmin nakemassa yhden maailman seitsemasta ihmeesta, Taj Mahalin. Vaikka mulle tahan muslimien pyhattoon astuminen oli jo toinen kerta, se ei missaan nimessa ollut liikaa tai kyllastyttanyt. Alueen symmetrisyys ja koristelu on nerokasta. En nahnyt talla kertaa kuitenkaan sita lehmaruohonleikkuria, joka viimeksi kynsi alueella kasvavaa nurmea.
Olimme ottaneet koko paivaksi kuskin ystavamme Jessleen suositteleman matkatoimiston kautta. Paikan paalla Agrassa selvisi myos, etta pakettiin kuului opas, jota emme varsinaisesti edes olisi halunneet. Opas kuitenkin antoi meidan olla omissa oloissamme fiksusti ja kertoi lopuksi vahan faktoja Taj Mahalista kyselypohjalta.

Valkoisen ihmeen jalkeen jatkoimme matkaa temppelikaupunki Vrindavaniin.